Suomen Merimieskirkko rakentaa välittäviä yhteisöjä kotimaassa, ulkomailla ja merillä. Kuljemme rinnallasi silloin, kun tarvitset meitä. Olemme tehneet työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla asuvien suomalaisten hyväksi jo vuodesta 1875. Pidämme yllä merimieskirkkoja Suomessa ja muualla Euroopassa. Toiminnassamme syntyy vuosittain noin 300 000 kohtaamista.
Suomalainen merimieskirkko on toiminut Hampurissa vuodesta 1901 alkaen. Sen ensimmäinen merimiespastori oli Toivo Waltari. Oma kirkkorakennus saatiin 1920-luvulla, joka kuitenkin tuhoutui sodassa. Sodan jälkeen toiminnassa oli pieni tauko, kunnes työ käynnistyi uudelleen Ruotsin kirkon tiloissa. Nykyisessä kiinteistössä merimieskirkko on toiminut vuodesta 1966 lähtien.
Tarjoamme palveluja hyvin monenlaisissa elämäntilanteessa oleville ihmisille. Merimieskirkosta on vuosikymmenten myötä muotoutunut monille liikkuville suomalaisille sekä suur-Hampurin alueella asuvalle suomalaiselle siirtokunnalle ja heidän perheilleen tärkeä paikka. Se on tullut tutuksi myös lukemattomille saksalaisille, joilla on jokin erityisside Suomeen.
Kirkon toiminnassa yhdistyy kristillinen, sosiaalinen ja kulttuurinen puoli. Kirkko on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaiken ikäisille. Jos aktiivinen toiminta ei innosta, voi kirkolle tulla myös olemaan ja muuten viihtymään. Kirkkosali on monelle liikkeellä olevalle ihmiselle pysähtymispaikka.
Voit tukea toimintaamme liittymällä jäseneksi.
Yhteystiedot & sijainti
Hampurin merimieskirkko, Die Finnische Seemannskirche
Ditmar-Koel-Straße 6, DE-20459 Hamburg
Puh. +49-40-316971
Johtaja
Puh. +49 (0) 171 6002168
Palveluvastaava
kahvila-, sauna- ja majoituspalvelut
Puh. + 49 (0) 40 316 971
Matkapuh. +49 (0) 160 286 7694
sosiaalikuraattori
sosiaali- ja ulkosuomalaistyö Hampurissa, merenkulkijatyö
Matkapuh. + 49 (0) 171 621 0907
Sosiaalikuraattori
sosiaali- ja ulkosuomalaistyö Hampurissa sekä Berliinissä
Matkapuh. + 49 (0) 160 281 7858
Toimistosihteeri
Laskutus- ja jäsenasiat
Puh. + 49 (0) 40 316 971
Timo Mäkelä, siistijä
VUOSIVAPAAEHTOISET
Emma,asiakaspalvelu
Kaisa, asiakaspalvelu
Pirjo, asiakaspalvelu
Salla, asiakaspalvelu
Kaikki Saksan suomalaispapit sekä tietoa Suomalaisen kirkollisen työn keskuksesta löydät heidän kotisivuiltaan.
Merimieskirkkotoiminta muualla Saksassa
Sosiaalikuraattoreiden palvelut ovat käytettävissä myös muualla Saksassa, erityisesti Berliinissä.
Korona-aikaan henkilökohtaiset tapaamiset hoidetaan etäyhteydellä.
Teemme liikkuvaa sosiaalityötä ja laivakäyntejä koko Pohjois-Saksassa, erityisesti Lyypekin alueella.
Ota yhteys Hampurin merimieskirkkoon tai